Hulluus-skrokumentti, osa 4: Pääkaupungin mielisairaaloista
Paljonhan varsinkin lähentyessämme me mielenterveyspotilaat tai potilaana olleet vaihdamme sairaalakokemuksia. Itsellä ei ole mitään loogis-analyyttistä katsantoa eri sairaaloista tai yleistilanteesta. Sellaista ei syntynyt muinoin Hesperiassa, koska sinne vieneet tilanteet olivat niin hämärät ja koska sain kunnon traumatkin siltä reissulta. Ei sellaista syntynyt huomattavasti positiivisemmasta Koskelan sairaalan ajastanikaan, koska silloin taas olin niin hirveän huonossa kunnossa, että keskityin vain takaisin tolkkuihini pääsemiseen. Kummallakin kerralla olin kuin lastu laineilla ja hahmottaminen jäi siihen, että mitä fragmentteja nyt sitten mieleen (pahasti järkkyneeseen sellaiseen) onnistui jäämäänkin.
Yhden asian kyllä voin todeta. Tai kaksi. Yksi on se, että sairaalapaikkojen leikkaaminen ja vanhojen mega-asiantuntemuksen sisältäneiden mielisairaaloiden lakkauttaminen on ollut karmaiseva virhe. Toinen on se, että erilaiset varat eivät välttämättä kasaudu mielenterveyspuolelle. Alan toimijana kannan huolta tällaisista asioista, resurssien ja varojen niukentumisesta ja, niin, sen sortin heikentymisestä oloissa ja varmaan se ylettää asiantuntemukseen ja hoidon laatuunkin.
Jopa mielenterveyden päivystys on nykyisin hyvin kapea kaistale toimintaa, ja sen jälkeen kun se siirtyi Aurorasta Malmille ja Haartmaniin, ja sen jälkeen kun jäljelle jäi vain Haartman vielä kaventuneempi. Niistä asioista olen kuullut jonkun verran negatiivista.
- Osa 1: Hulluus – kuka sen kuljettaa kallooni riehumaan kuka määrää mitä mä mietin? (ilmestynyt 22.5.2024)
- Osa 2: Helsinkiläiset päiväkeskukset > (24.5.2024)
- Osa 3: Taiteen sulattamo ja Mieli Töihin > (30.5.2024)
- Osa 4: Pääkaupungin mielisairaaloista > (6.6.2024)
- Osa 5: Lääkkeet > (13.6.2024)
- Osa 6: Hoitajakierros > (20.6.2024)
- Osa 7: Usko ja hengellisyys > (27.6.2024)
- Osa 8: Haagan toimintatalo > (4.7.2024)
- Osa 9: Pari sanaa tästä kaupungista > (11.7.2024)
- Osa 10: Oma voimataulu > (18.7.2024)
- Osa 11: Politiikka ja tasa-arvo > (25.7.2024)
- Osa 12: Kirjoittaminen ja minä > (1.8.2024)
- Osa 13: Mielenterveyspohjainen elämän menettäminen > (8.8.2024)
- Osa 14: No mikä siinä lapsuudessa on niin ihmeellistä?! > (15.8.2024)
- Osa 15: Elämän tarkoitus > (22.8.2024)
- Osa 16: Vapaa tahto > (29.8.2024)
- Osa 17: No time like the present > (5.9.2024)
Mielenterveys päivystys on yleensä (kokemukseni mukaan) aivan järkyttävää ja epä inhimmillistä (paskaa). 🤞 💔💔