| | |

Petri Kotilainen Tiimi 1/2021-numerossa

Petri Kotilainen ja taustalla näkyvä majakkamaalaus
Petri Kotilainen. Kuva Annuska Dal Maso

Niemikotisäätiön Skarppiin yli 8 vuotta sitten tullut Petri Kotilainen on kannustava esimerkki toipumisen ja toipumisorientaation voimasta. Oheinen juttu on koostettu A-klinikkasäätiön Tiimi 1/2021-numerosta.

Petri Kotilainen joutui ensimmäisen kerran osastohoitoon 17-vuotiaana ja myöhemmän päihteiden käytön jälkeen Auroran ja Hesperian suljettujen osastojen kierre alkoi. Kymmenennen osastojakson jälkeen Kotilainen tutustui sosiaalityöntekijän ehdottamana Niemikotisäätiön asumisvalmennusyksikkö Skarppiin. Siitä alkoi toipuminen. 

Ajanjaksoon kuului retkahduksia, mutta Skarpin toimintaperiaatteisiin kuuluu pysyä valmennettavansa rinnalla ja katsoa kokonaisuutta pitkällä tähtäimellä.

“Skarpissa se ei ollut vain sellaista, että pääsi osastolle ja söi lääkkeet. Se oli semmoista eteenpäin menoa kuitenkin aina”, Kotilainen kuvailee.

Tiimi 1/2021, Työ ja tekijä -juttu, Annuska Dal Maso

Kun Kotilainen ajautui puolivahingossa myöhemmin teatteriesityksen näyttämölle, roihahti uusi intohimo välittömästi. Peili-produktiosta syntyi myöhemmin Taiteen Sulattamo -yhdistys, jonka hallituksessa Petri Kotilainen nykyään istuu. Yhdistyksen päämääränä on tuottaa yhteisöllistä taidetta ja antaa jokaiselle ihmiselle mahdollisuus olla osana taidetta tuottavaa yhteisöä.

Hän painottaa, ettei Taiteen Sulattamon toiminta tarkoita yksiselitteisesti toipumisen tietä. “Kuntoutuminen on siinä sivutuote. Siellä ei puhuta oikeastaan omasta taustasta ja siitä, kuinka huonossa kunnossa ollaan. Unohdetaan hetkeksi ne ongelmat ja tehdään yhdessä teatteria. Annetaan kaikille mahdollisuus.”

Tiimi 1/2021, Työ ja tekijä -juttu, Annuska Dal Maso

Asuttuaan Skarpissa 3,5 vuotta Kotilainen siirtyi astetta itsenäisempään asumiseen säätiön Myllypadon asumiskuntoutusyksikköön. Kotilainen kaipasi yhä enemmän kuulla vertaistensa tarinoita ja kuin vastauksena hänen toiveisiinsa Niemikotisäätiössä aloitettiin pilottihankkeena kokemusasiantuntijakoulutus, johon Petri Kotilainen tuli mukaan. 

Kuten nykyäänkin säätiön kokemusasiantuntijakoulutuksessa, myös Kotilainen kirjoitti koulutuksessa oman tarinansa. Tarina muokattiin Taiteen Sulattamossa videokuvaa ja näyttelemistä sisältäväksi monologiksi, jonka Niemikotisäätiön henkilökunta näki seminaaripäivillä Ateneumissa vuonna 2019. Esitys sai vaikuttuneen vastaanoton. Ihmiset taputtivat seisten.

Kokemusasiantuntijuudesta tuli Kotilaisen ammatti. Hänet on palkattu erilaisiin työryhmiin kokemusasiantuntijaksi. Kertomalla omaa tarinaansa Petri kokee voivansa antaa toipujille toivoa. Ammattilaisille hän taas kokee pystyvänsä jakamaan tietoa ja tietoisuutta siitä, millaista on sairastaa mielenterveysongelmia ja olla toipuja.

Siitä hetkestä, kun Kotilainen astui Skarppiin ja otti ensimmäiset askeleensa kohti toipumista, on nyt kulunut kahdeksan vuotta. Sinä aikana hän on kouluttautunut kokemusasiantuntijaksi, esittänyt monologiaan usealle eri taholle, näytellyt ammattinäyttelijöiden kanssa samalla lavalla ja jakanut kokemusasiantuntijuuttaan asiantuntijaryhmissä. Nykyään Kotilainen asuu Niemikotisäätiön jälleenvuokrauksen asunnossa, jossa tukea on saatavilla tarvittaessa, mutta asuminen on pääsääntöisesti itsenäistä.

Tiimi 1/2021, Työ ja tekijä -juttu, Annuska Dal Maso

Taiteen Sulattamon lisäksi Kotilainen on mukana The World of Recovery -pelin suunnittelussa kokemusasiantuntijana ja pelinkehittäjänä sekä Helsingin kaupungin Aito välittäjä toiminnassa, jossa kokemusasiantuntijat auttavat psykiatrisen poliklinikan asiakkaita (välitettäviä) sopimalla kiinnostavaa tekemistä. Se voi olla esim. kahvilassa käyntiä, kävelemistä tai vaikka johonkin yhdistykseen menemistä.

Niemikotisäätiössä Petri Kotilainen on tärkeänä osana pian valmistuvan palvelunkäyttäjille tarkoitetun Niilo-sovelluksen kehittäjäryhmää. Niilo, toipujilta toipujille -slogan on Petri Kotilaisen kehittämä. Mikä Niilo on, Petri?

“Niilo on toipujien arjen apuri ja vertaistukea tarjoava kommunikointisovellus.”

Petri Kotilaisen kiteytys pian valmistuvasta Niilo-sovelluksesta

Lue koko Tiimi-lehden juttu osoitteessa https://a-klinikkasaatio.fi/ajankohtaista/petri-kotilainen-loysi-luovan-ilmaisun-avulla-tiensa-takaisin-tyoelamaan-ja

Tiimi-lehden voit tilata osoitteessa https://a-klinikkasaatio.fi/ammattilaiselle/tiimi-lehti/tilaa (linkki avautuu uuteen välilehteen)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *