Kirjoituskilpailun satoa: Kirje
Tämä puhutteleva kirjoitus on Niemikotisäätiön “Turvallisuus”-aiheisen kirjoituskilpailun 2022 satoa. Kirjoittaja on Satu Mäkinen
Voisitko sanoa, ettei mun tarvitse hävetä sitä, että piilottelen käsiä hihoissani tai että käytän käsineitä helteellä. Voisitko sanoa, ettei mun tarvitse pelätä ihmisten katseita, että riitän mainiosti juuri tällaisena.
Voisitko olla ylpeä musta, kun kaikki mitä saan tehtyä, on käytyä kuntosalilla Aurooran sairaalassa , vaikka sinnekin lähtiessä aina myöhästyn bussista, kun ovi pitää tarkistaa niin monta kertaa. Voisitko sanoa, että hieno juttu; mä näen miten paljon yrität ja sä et ole yksin.
Voisitko puhua mulle Muumikaupasta, Kesäharjusta ja siitä, kun ripustimme yhdessä tauluja, kun itken, etten jaksa ahdistusta.
Voisitko letittää mun tukan, kun kaikki mitä olen tehnyt, on tarkistanut asioita koko päivän ja yön. Voisitko hymyillä, vaikka itken.
Voisitko muistuttaa minua siitä, että lähtökohtani huomioon ottaen olen pärjännyt hienosti, silloin kun taas kerran vertaan itseäni muihin ja kärsin siitä, etten voi olla töissä.
Voisitko kietoa minut kainaloosi ja silittää.
Voisitko kieltää minua haukkumasta itseäni läskiksi niinä harvoina hetkinä, kun ei ahdista. Pyytää katsomaan niitä juuri otettuja kuvia kauniista rohkeasta naisesta, joka kaiken jälkeen katsoo selkä suorana kohti.
Voisitko olla illalla mun kotona ja kieltää tarkistamasta mitään. Peitellä mut sänkyyn ja jäädä sängyn laidalle istumaan, kunnes nukahdan, niin lähelle, että yletyn ottamaan kädestäsi kiinni jos sitä tarvitsen.
Voisitko olla iloinen olemassaolostani, elämästäni, kohtaamisestamme, siitä huolimatta, että tapaat minua töissä.
Satu Mäkinen
Tuomariston kommentteja kirjoituksesta:
Kirje on persoonallinen kuvaus läheisyyden kaipuusta ja siinä on aitoa tunnetta.
Koskettava muistutus siitä, että me kaikki tarvitsemme toisen ihmisen hyväksyntää sellaisina kuin olemme ja varsinkin silloin kun olemme heikoimmillamme.
Kirje on hienosti kirjoitettu, jättäen lukijalle monta mahdollista tulkintakulmaa. Onko se kirjoitettu itselle, jollekin yhdelle tietylle vai jopa monille eri henkilöille eri kohtaamisissa?
Puhutteleva kirjoitus. Muistuttaa meitä kaikkia olemaan ihminen ihmiselle ja välittämään toisistamme. Puhuttelee myös työntekijän näkökulmasta: kuinka paljon tärkeämpää on huomioida pienetkin hyvät asiat ja kehitysaskeleet, kuin keskittyä vain niihin keskeneräisiin.
Tarkkaa, herkkää, taitavaa. Hyvä, Satu! 🙂