| |

Musiikki ja mielenterveys

Musiikki ja mielenterveys

Olemme Tatu ja Heikki Niemikotisäätiöltä. Yksi meitä yhdistävistä asioista on musiikki. Olemme harrastaneet bändissä soittamista ja laulamista. Olemme kokeneet musiikin elämän laatua parantavana asiana. Musiikin tunteisiin vaikuttava voima on ainutkertainen, koska sen avulla voi käsitellä vaikeitakin tunteita. Kaikkiin tunnetiloihin löytyy sopiva musiikki.

Musiikki ja radion kuuntelu lievittävät yksinäisyyttä. Musiikista on apua myös traumojen tai haastavien elämäntilanteiden käsittelemisessä. Samanlainen musiikkimaku yhdistää ihmisiä ja ihmiset ryhmäytyvät usein juuri musiikkigenren mukaan. Konsertit ovat sosiaalisia tilanteita, joista voi löytää samanhenkisiä ystäviä.

Musiikin kuuntelun lisäksi palkitsevaa on musiikin tekeminen, silloin voi välittää toisille omia ajatuksia ja tunnetiloja. Rankkojen tunteiden käsittelyssä metallimusiikki on antoisaa ja sen aihepiirit käsittelevät elämän synkkiä puolia. Iloisempiin tunteisiin sopivat kevyemmät rakkautta ja muita posiitivisia teemoja käsittelevät pop- ja dancemusiikki.

Musiikkiharrastuksilla on elämän laatua parantavia vaikutuksia, kuten oman itsen ja luovuuden toteuttaminen. Bändin yhteishengellä on voimauttava vaikutus jäseniinsä, ja sanoituksista saavat ideoita oman elämänlaatunsa parantamiseen myös kuulijat.

Bändit ovat esikuvina faneilleen, jotka kokoontuvat konsertteihin tapaamaan toisiaan ja kuuntelemaan idoleitaan. Bändien fanittaminen tuo monelle sisältöä elämään ja yhteyttä muihin samanlailla suuntautuneisiin ihmisiin.

On olemassa sekä mainstream- että undergroundbändejä. niiden ero on siinä, että mainstreambändeillä on levytyssopimus isoille levy-yhtiöille, mutta undergroundbändeillä ei ole toisinaan lainkaan levytyssopimusta. Kyse ei ole yleensä soittotaitojen puutteesta, undergroundbändit saattavat olla jopa lahjakkaampia. Levytyssopimuksen saamiseen liittyy yleensä tyylilliset seikat. Erityisesti levy-yhtiöiden arviot siitä, minkälainen musiikki myy. Undergroundbändeille oma tyyli on usein rahaa tärkeämpi.

Bändien julkisuuskuvaan liittyy myös jonkinlainen imago. Esim. Manowar profiloituu soturi-ihanteiden ja viikinkimytologioiden kautta. Stryper taas suosii kristillistä teemaa sanoituksissaan. Juuri imago kokoaa fanit yhteen saaden heidät käyttäytymään esikuviensa mukaisesti. Rock musiikkiin on kuulunut perinteisesti liberaali elämäntapa, vapaa seksi, viina ja huumeet. Motörheadin laulaja Lemmy Kilmister ja eräät muut artistit edustivat tätä elämäntapaa, tämä yleistys ei kuitenkaan enää päde kaikkiin bändeihin. Nykyajan bändien elämäntavat ovat muuttuneet päihteiden käytön vähentyessä yhä terveempään suuntaan.

Olkaa avarakatseisia ja kuunnelkaa kaikenlaista musiikkia. Maailma on täynnä hienoja oivalluksia ja hyviä kokemuksia antavaa musiikkia. Musiikki avartaa näkökulmaa.

Tatu ja Heikki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *