| | |

Liike on lääke

Liikunta on elämäni suuri rakkaus. Olen harrastanut useampia lajeja intohimoisesti. Treenaaminen on ollut vuosikausia elämäni rytmittäjä. Nyt keski-ikäisenä kuntoutujana suhteeni liikuntaan on erilainen. Maltillinen ja rauhallinen, silti hyvin sitoutunut. Tärkeintä nykyään liikunnassa on hyvinvointi ja terveysvaikutukset. Liikunta tuo myös iloa mielelleni.

Aikuisille suositellaan liikuntaa 2 tuntia viikossa. Jos sen jakaa 7 päivälle, se on 20 minuuttia päivässä. Ei kuulosta mahdottomalta? Liikunta muun muassa parantaa rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa ja auttaa painonhallinnassa. Liikunta parantaa ja ylläpitää keuhkojen ja verisuonien toimintaa sekä laskee verenpainetta. Liikunta tukee psyykkistä hyvinvointia. Itselläni liikunta lievittää ahdistusta. Joskus parasta on liikkua metsässä – hyödyt ovat  maksimaaliset, kun annat luonnon kauneuden ja raikkaan ilman hoitaa itseäsi jalkojesi kävellessä. 

Jos voimat ovat vähissä tai liikunta ei vain tunnu omalta jutulta, voi miettiä jos kävelisin tänään vaikka korttelin ympäri. Keho myös liikkuu koko ajan, vaikka et tee mitään. Ajattele vaikka hengitystä; keuhkot hoitavat sen liikettä koko ajan. 

Olen vaatinut itseltäni paljon. Nyt olen harjoitellut kiitollisuusmeditaatiota. Sanon kiitos jaloilleni, kun kävelette ja viette minut paikasta toiseen. Kiitos sydän, kun lyöt. Kiitos käsi, kun avaat oven. Kiitos silmät, kun näette kauniin maiseman.

Liikunnassa on hyvä löytää itselle sopiva muoto. Jos liikunta ei vielä ole osa elämääsi niin hyvin pienikin muutos tuo jo terveyshyötyjä. Sinusta ei tarvitse tulla himoliikkujaa. Itse olen huono kokeilemaan nykyään uusia juttuja. Liikun mielelläni tutuilla tavoilla. Korona-aika kirjaimellisesti ajoi minut pyörän selkään. En uskaltanut käyttää julkisia liikennevälineitä. Pyöräily on kuitenkin osoittautunut monella tavalla hyväksi löydöksi. Tulee hyötyliikuntaa ja saa mennä omassa tahdissa itse valitsemaansa reittiä. Säästyy myös lippurahat. Haaste ovat säät. Säät ovat toki tuoneet myös elämyksiä, jotka olisivat muuten jääneet kokematta. Mieleenpainuvin oli viime talven lumimyräkkä, kun autoilijoitakin oli kehoitettu välttämään liikkumista. Niin vain pääsin baanaa pitkin perille silti. Joskus on tullut yllättävä rankkasadekuuro ja muutkin pyöräilijät ovat jääneet hetkeksi alikulkuun sadetta suojaan. 

Mutta vielä sinulle lukija, jos kävely tai pyöräily ei innosta niin mitäpä jos vaihtaisit hissin portaisiin? Tekisit vaikka 10 vatsalihasliikettä ja 10 selkälihasliikettä television mainoskatkolla? Jokainen askel on kotiin päin. Tsemppiä!

2 Kommenttia

  1. Hienosti ja kannustavasti kirjoitettu matalan kynnyksen liikunnasta. Iloahan se tuottaa ja terveyttä. Kiitollisuusmeditaatio bonuksena. 🙂 Hyvä Satu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *