Hulluus-skrokumentti, osa 9: Pari sanaa tästä kaupungista

Luulen, että katu on kaupungin sydän, ainakin mitä tulee isoihin kaupunkeihin ja pääkaupunkeihin. Itse jaan elämän täällä – huom. kotikaupungissani – aikaan, jolloin puliukkojen kanssa juteltiin ja aikaan, jolloin ei puliukkojen kanssa jutella. Kalliossa muistan sen taitteen tulleen, ja viimeisiä kertoja kun vaihdoin elämänviisauksia kadulla ja vielä sattumalta jonkunasteisen puliukon kanssa me oikein halasimme yhteisymmärryksen innoittamina. Kumpikin jakoi teorian siitä, mistä maailman ongelmat ovat syntyisin. Hänen mukaansa teknologia on pilannut kaiken. Minusta maailma on kahdenlaisten ihmisten asuttama, kivojen ja tuhmien. Tuhmat tietysti pilaavat kaiken. Sen jälkeen halasimme

Nuorena kaikki kohtaamiset toki eivät olleet vain kivoja tai halittavia varsinkaan. Mutta tavallaan tykkäsin siitä kun oudot ihmiset rupesivat ”jutulle”, niinkuin Hämeessä kai sanotaan. Tai jossain päin. Helsinki on muuttunut paljon. En ole sitä tarkkaan seurannut enkä aina kiinnittänyt siihen huomiotakaan – on ollut omaa mietittävää- mutta olen pari kertaa jo muuttanut asuntoakin tai asuinkaupunginosaa sen takia tai osittain sen takia. Nuorempana haaveilin ulkomaille muutosta. Mutta nämä melkein täydet 52 vuotta Helsingissä tavallaan kertovat siitä, että viihdyn kyllä kaupungissa ”juurillani”. Maallemuuttokin olisi kelvannut, ei ehkä pikkukaupunkiin vaan oikeasti skutsiin. Kesämökkikuviota kaipaan kyllä joltisestikin. Sitä ei ole enää.

Mainitsen vielä suosikkirakennukseni kaupungissa. Sekin oli entinen versio jostakin. Eli vanha Metsätalo. Siellä oli filosofian laitoskin metsäopiskelijoiden ohella. Ja pukukaappien avaimenperinä oli hervottomat puiset kuusi-avaimenperät. Sitten Metsätalo sai uudet ”asukkaat” ja se laitettiin EU-standardiin sisärakenteiltaan. Yäk. Toinen iso suosikkini on Kiasma. Se on niin upea ja niin sijaintiinsa sopiva, että en voi lakata ihailemasta sitä. Harmi, etten ymmärrä nykytaidetta pätkääkään. Voisin todella ihannoida sitä paikkaa. Mutta aina tasaisin väliajoin tulee käytyä nyt sitten nykytaidettakin katsomassa. Suosikkikirkkoni taitaa olla entinen seurakuntani ja Vanha kirkko. Siis silloin kun se oli vain omaa seurakuntaani, eli ennen liittämistä Tuomiokirkon seurakuntaan. Rakennus ei sillä kertaa muuttunut, mutta väki ja meininki kyllä. Olen oikeasti mielensäpahoittaja. Suosikkiuutisankkurini on, muuten, Petteri Löppönen joka muunmuassa laulaa todella kauniisti.