Skrokumentti, osa 4: Pääkaupungin mielisairaaloista

Paljonhan varsinkin lähentyessämme me mielenterveyspotilaat tai potilaana olleet vaihdamme sairaalakokemuksia. Itsellä ei ole mitään loogis-analyyttistä katsantoa eri sairaaloista tai yleistilanteesta. Sellaista ei syntynyt muinoin Hesperiassa, koska sinne vieneet tilanteet olivat niin hämärät ja koska sain kunnon traumatkin siltä reissulta. Ei sellaista syntynyt huomattavasti positiivisemmasta Koskelan sairaalan ajastanikaan, koska silloin taas olin niin hirveän huonossa kunnossa, että keskityin vain takaisin tolkkuihini pääsemiseen. Kummallakin kerralla olin kuin lastu laineilla ja hahmottaminen jäi siihen, että mitä fragmentteja nyt sitten mieleen (pahasti järkkyneeseen sellaiseen) onnistui jäämäänkin.

Yhden asian kyllä voin todeta. Tai kaksi. Yksi on se, että sairaalapaikkojen leikkaaminen ja vanhojen mega-asiantuntemuksen sisältäneiden mielisairaaloiden lakkauttaminen on ollut karmaiseva virhe. Toinen on se, että erilaiset varat eivät välttämättä kasaudu mielenterveyspuolelle. Alan toimijana kannan huolta tällaisista asioista, resurssien ja varojen niukentumisesta ja, niin, sen sortin heikentymisestä oloissa ja varmaan se ylettää asiantuntemukseen ja hoidon laatuunkin.

Jopa mielenterveyden päivystys on nykyisin hyvin kapea kaistale toimintaa, ja sen jälkeen kun se siirtyi Aurorasta Malmille ja Haartmaniin, ja sen jälkeen kun jäljelle jäi vain Haartman vielä kaventuneempi.  Niistä asioista olen kuullut jonkun verran negatiivista.