Hulluus-skrokumentti, osa 11: Politiikka ja tasa-arvo

Olen onnistunut keikkumaan yli viisikymmentä vuotta ilman poliittista kantaa. Äänestän vaaleissakin aina milloin minkäkin periaatteen perusteella, nyt viimeksi ihan henkilöä. Mutta sen verran viherpiipertäjää minussa on, että uskon yksilöiden keskinäiseen tasa-arvoon.

En ole ihan varma, tullaanko ikinä näkemään päivää, jolloin kaikki olisivat yhdenvertaisia. Voi olla, että edistys tasa-arvossa poikii vastareaktioita niitten keskuudessa, jotka sitä eivät aina kaikilta osin kannata. Ja me too, joka oli ja on todella tärkeä kampanja aiheeltaan ja sisällöltään, taisi saada sellaisiakin kohteita, jotka eivät ehkä olleetkaan ihan ne tulenpalavimmat laittaa ruotuun. Sellaisia, jotka eivät olleetkaan halunneet seisoa tasa-arvoisuuden tiellä.

Eikä tasa-arvosta syntyvä keskustelu ole melkein koskaan pelkästään rakentavaa. Joten päätän tämän mietinnän sanomalla – vanhana feministinä kylläkin – että niin sanotuista minun ajoistani, kun minussa vasta heräili feminististä aktiivisuutta, monet asiat ovat hirveän paljon paremmin. Valitettavasti se vaatii yleensä lain ja säädösten muutoksen, mutta sitäkin suuremmalla syyllä tasa-arvoa edistävää työtä täytyy kyllä ihailla.