| |

Niemikotisäätiön kirjoituskilpailun tulokset

Niemikotisäätiössä oli huhti-toukokuun ajan käynnissä kirjoituskilpailu, jonka aiheena oli koronavuosi. Kilpailuun saatiin yli 10 kirjoitusta, joista raati valitsi kolme palkittavaa.

Raati tutustui teksteihin ilman tietoa kirjoittajista. Tuomariston jäsen Pasi Tuominiemi kertoi raadin työn olleen kaikille tuomariston jäsenille erittäin mieleinen ja kilpailun täyttäneen hienosti tarkoituksensa: kilpailuun tuli hienoja kirjoituksia mukava määrä.

Vaikka voittajia oli vaikeaa valita hyvistä kirjoituksista, raati päätyi lopulta yksimielisesti valitsemaan kolme parasta, joista voittajaksi Laura Myllyviidan kirjoittaman runon. 

Raati lausui seuraavaa Laura Myllyviidan runosta:

Runomuotoinen teksti on teknisesti taitava. Siinä on hyvä jatkumo, ja se herättää mielikuvia.

Se menee syvälle koronakokemukseen, josta kirjoittaja tekee teräviä huomioita. Runossa näkyy ja kuuluu koronan kosketus kaikkiin iästä riippumatta, myös ympäristöön. Kirjoittaja tuo esille huolen maapallon tilasta.

Runo on kuitenkin tulevaisuuteen katsova, kuten voi nähdä vahvasta ja toiveikkaasta lopetuksesta: ”Mutta uuden voi rakentaa / Ja ojentaa kätensä”.

Palkittiin myös kaksi muuta tekstiä: Nimetön 2/Koronavuosi (kirjoittaja Satu Mäkinen) ja Mie meen ainaki pussiin (kirjoittaja Elina Salo). Nämä proosamuotoiset tekstit olivat niin ikään ansiokkaita luotauksia koronan aikaiseen elämään. Kaikkiaan saadut kirjoitukset olivat tasokkaita, ja raatilaiset löysivät jokaisesta niistä ansioita.

Voittajille on lähetetty palkintolahjakortit postitse viikolla 25.

Onnittelemme voittajia ja lämmin kiitos kaikille osallistujille!

Alla voittajakirjoitukset. Vuoden aikana kirjoituskilpailuun osallistuneita kirjoituksia julkaistaan merkinnällä “Kirjoituskilpailun satoa”.


Nimetön 1/Koronavuosi

Voittajakirjoitus Niemikotisäätiön kirjoituskilpailussa 2021. Kirjoittaja Laura Myllyviita

Vuosi elettyä elämää
Seinien takana
Ikkunoista kurkkien.
Hysteeristä pelkoa
Todellisuuden kieltämistä ja salaliittoja.
Toiset kantavat enemmän.
Maskeja maassa ja meressä
Maapallo peittää silmänsä 
Kysyy hiljaa miksi minä.
Yksinäinen vanhus sulkee oven tiukemmin
Kysyy hiljaa miksi minä.
Nuori haluaa elää elämäänsä ja kokea
Kun kaikki kielletään
Ja huutaa äidilleen: miksi minä.
Todellisuus muuttuu ja pysyy silti samana
Jokainen meistä on ihminen
Suurten kysymysten äärellä.
Ulkona nousevat kevään kukat
Sisältä me katselemme ulos.
Normaaliin ei voi enää palata
Mutta uuden voi rakentaa
Ja ojentaa kätensä. 


Nimetön 2/Koronavuosi

Tämä kirjoitus tuli jaetulle toiselle sijalle Niemikotisäätiön kirjoituskilpailussa 2021. Kirjoittaja Satu Mäkinen

1. Maaliskuun alku 2020

Istun tutussa huoneessa punaisessa nojatuolissa täynnä huolta ja pelkoa. Olen pelännyt koronaa jo viikkoja. Olen lukenut siitä kansaivälisistä uutisista.
-Pelkäätsä koronaa? kysyn.
-En, se on kausiflunssa, niitä tulee ja menee joka vuosi, Leena vastaa rauhallisesti.
-Mutta Kiinassa on suljettu ne Wuhanin rajat, jatkan.
-Satu, mä en nyt tule mukaan tohon sun pöpökammoon, kaikki on hyvin ja meillä jatkuu ryhmät ihan normaalisti.
-Onko sulla se kotivara? Ja onko sulla pullovettä hätätilannetta varten?
-Ei, Leena vastaa ja hymyilee.
Illalla käyn 2 kertaa kaupassa ja raahaan kotiin 10 litraa lähdevettä. Vuotta myöhemmin kaadan vedet pois- niitä ei tarvittu.

2. Poikkeustilan julistus

Maanantaina 16.3.2020 olen ulkoilemassa keskuspuiston metsäpoluilla. Vanhat kaiken nähneet puut huojuvat tuulessa, punainen Maunulan maja seisoo keskellä metsää kuten aina. Puhelimeni on päällä kaiuttimen kautta, sieltä kuuluu hallituksen tiedotustilaisuus. Olen kauhuissani ja epäuskoinen kaikesta kuulemastani. Hallitus on todennut presidentin kanssa, että maassa vallitsee poikkeusolot koronavirus tilanteen takia. Suljetaan, kielletään, suljetaan, kielletään. Yli 70 vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään muista. En pysty käsittelemään kuulemaani. Kaikki tämä on pahempaa kuin pahimmat pelkoni. 

3. Uusi arki

Päivät ja viikot ovat usvaisia. Seuraan tauotta uutisia ja tiedotus tilaisuuksia television ja puhelimen välityksellä. Herään aamuyöllä 2 tuntia nukuttuani tarkistamaan netistä monta ihmistä Italiassa tänään on kuollut koronaan. Pelkään, koska kuolleita alkaa tulla myös Suomessa. Välttelen ihmisiä ja julkisia tiloja. En uskalla mennä psykiatrian poliklinikalle. Käyn metsässä yksin. Kaupassa käyn ahdistuneena yöllä. Silloin riisun kotiin päästyäni kaikki päällysvaatteeni ja suljen ne muovipussiin. Pesen silmälasit. Olen sekoittanut tiskiaineesta ja vedestä niille oman pesuaineen. Menen suihkuun ja pesen hiukset. Pelkään, että virus pääsee silti kotiini. Elämä on sietämättömän raskasta. Katu, jolla asun, on nykyään aina autio. On kuin ihmiset olisivat kadonneet. Eikä rappukäytävässä enää törmää naapureihin.

4. Tauko

Kesällä näen Leenan. Kävelemme ulkona. Hän kerää samalla luonnonkukista kimpun. Olen huolissani onko sekään turvallista. Päädymme Linnunlaulun sinisen kahvilan terassille. Leena juo kahvin ja minä syön päärynälipsin hänen kannustamana, koska virus ei ole voinut päästä paketin sisälle. Lähden kotiin pyörällä. Pyörästä onkin tullut minulle tärkeä; se on keinoni liikkua. En käytä julkisia liikennevälineitä enää. Myös koko lumisen talven liikun samalla pyörällä.

5. Yksinäisyys

Aikaa kuluu, aikaa yksin. Tulee syksy ja talvi. Tulee toinen ja kolmas aalto. Tulee virusvariantteja. Kukaan ei puhu enää kausiflunssasta. Olen enemmän yksin kuin koskaan elämässäni. Soitan sen vuoksi liian monta kertaa työntekijälle ja hän sanoo, että jos hän puhuu mun kanssa niin häneltä jää joku muu työ tekemättä. Niillä, joilla on töitä, on koko ajan kiire. Ryhmiin ei mahdu tai niitä ei ole. Sairauteni oirekuva muuttuu, koska minulla ei ole enää tuttua arkea. Eristys tuo uusia oireita. 

6. Huonoja valintoja

Olen ollut 10 vuotta absolutisti. Pääasiassa koska minulla on lääkitys, jonka kanssaalkoholia ei suositella mutta myös periaatteesta. Keväällä pyörrän päätökseni ja alkoholi tuo pienen tauon. Muutamaksi tunniksi se rentouttaa ja etäännyttää. 4-6 tunnin kuluttua sama ankea arki on siinä ja lisäksi tämä keino tekee minut surulliseksi. Paljon mieluummin menisin ryhmään.

7. Toivoa on?

Ensi viikolla Helsingissä aletaan rokottaa minun ikäisiä. Pelkään myös rokotusta. Pelkään, että saan siitä allergisen reaktion. Aion kuitenkin varata ajan ensi tilassa. Jos rokotuksen jälkeen tulee huono olo tai nousee kuume ja ahdistun, voin soittaa yöpäivystykseen. Yksin ei tarvitse selvitä. Koronavuosi on ollut pelkoa alusta loppuun. Kunpa pelko voisi loppua siihen, että en jaksa enää pelätä. Pelko ei auta; se lamaa viimeisenkin toimintakyvyn. Silitän kissani pehmeää, lämmintä turkkia ja sanon: me selvitään tästä yhdessä. 


Mie meen ainaki pussiin

Tämä kirjoitus tuli jaetulle toiselle sijalle Niemikotisäätiön kirjoituskilpailussa 2021. Kirjoittaja Elina Salo

1.

Se oli silloin, kun joku kämppis sanoi, että Kiinassa on nyt kai joku korona niminen sairaus. Vai sanotaankohan se kuitenkin khorona? Siis suomeksi, ajattelin

Kiinassa oli joitain tartuntoja. Sitten jotkut taisi lentää jonnekkin, ja se taisi vähän levitä.

No, ei se nyt varmaan kuitenkaan tänne Eurooppaan asti tuu. Tai ainakaan Suomeen. Kai ne nyt jotenki sen estää, ajattelin

”Koronavirustartuntoja on nyt ilmennyt myös Yhdysvalloissa ja Espanjassa. Kaksikymmentäneljä matkustajaa ovat karanteenissa, kunnes.. ”,  kuului uutisista, kun joku katsoi tv: tä olohuoneessa.

Vai niin. Noo, ei kuitenkaan vielä lähelläkään Suomea.

”Nyt myös Englannista on raportoitu neljätoista uutta koronavirustartuntaepäilyä. Kahdella heistä on..”

Aika lähellä..

”Ja viiden uutisista päivää. Nyt myös Suomessa on ilmaantunut ensimmäiset koronavirustartuntaepäilyt. Neljä kiinalaisturistia saapui eilisiltana Lapin lentoasemalle, ja..”

Nielaisu.

”Nyt me ollaan kaikki lirissä, nyt se tulee tänne, ja me kaikki kuollaan” joku sanoi

2. 

Noo, vaikka tulisikin, nii eiköhän pari viikkoa, ja sitten kaikki on taas ihan hyvin, ajattelin..

Sitten yhtenä päivänä olin metrossa.  Kuulin, kun joku puhui puhelimessa  ”nii siis mun kaverin serkku oli ollu siel lentokentällä, ja nyt niiden koko luokka on niinku karanteenissa.. Kiva ku..”

Kauhun tunne.

Entä jos tollaki on korona? Ja nyt se tartuttaa sen?  Väliä oli sellaiset 10 metriä. Pysäkinvälejä taisi olla pari. Ne jotkut hiukkaset varmaan oikein syöksyisivät sisuksiini

En saanut sitä.

Entä jos yhteydet katkeavat? Kohta ei saadakkaan enää ruokaa ja lääkkeitä?  Näin kauhuskenaarioita päässäni, miten olisimme syömässä viimeisiä tonnikalapurkkeja, ja suoraan purkista.

Niin no, onhan meillä täällä Suomessa kuitenkin sentään viljaa, ja kanaa, ja jauhelihaa.  Siitä ei siis varmaan tulisi kuitenkaan ongelmaa, että ruoka ihan loppuisi

Se oli silloin, kun ihmiset alkoivat hamstraamaan säilykkeitä, ja vessapaperia.. 

Ja netissä levisi yksi hauska meemi, vaikka se liittykin koronaan. Siinä oli suomalaisia ennen koronaa,  kuva siitä kun ne seisoo bussipysäkillä, varmaan viiden metrin välit toisiinsa. Etten vaan häiritse. Sää oli harmaa. Sitten siinä toisessa kuvassa taas suomalaiset on ihan vieri vieressä, taistelemassa wc-paperirullista, Prismassa, kun korona on siis jo tullut

Ajattelin itsekkin olevani ovela, kun menin tokmanniin, ja ostin oikein kaksi, vai peräti kolme pakettia maskeja, yli viidelläkympillä, ettei vaan lopu

3. 

Sitten juuri alkanut balettiharrastus jäi tauolle. Mikäs siinä, olinhan ehtinyt käymään siellä jo huimat viisi kertaa. Enkä ollut ajatellut sen aloittamista kun varmaan viisi vuotta.  Sitten myös koulut meni kiinni. Ja työpaikat. Ravintolat. Kirjastot. Ja sitten ei saanut enää edes mennä kellekkään kylään, asumisyksiköstä.

Okei..

Kyllähän sitä sitten kieltämättä alkoi vähän pelottamaan, että entäs jos saan sen koronan.. 

Kun menin kauppaan, niin kyllähän se oli vähän mielessä, että onkohan nyt tuossa, tai tuossa tomaatissa koronaa. Pitäisikö ottaa se, johon ensin koskee? Entä jos se on ihan löysä? Tuo sen vieressä oleva näyttää paljon paremmalta, no jos kokeilen vielä sitä. Vai kannattaisiko sen sijaan kokeilla tuota toista, toisaalta siinä on kyllä vähän vihreää, se ei varmaan ole hyvä merkki.. 

Tai miten saan painettua hedelmävaakaa? En ainakaan oikean käden etusormella. Paras, vähiten huono vaihtoehto oli vasemman käden pikkurilli. Se olisi ns likainen sormi, sillä en koskisi muualle. Hätätilanteessa, niinkun ovea avatessa, myös nimetön voisi olla likainen sormi.  Yritin aluksi avata ovia vaan pikkurillillä, mutta se ei oikein onnistunut. Se vähän sattui. En kuitenkaan halunnut, että se vääntyisi. Pikkurilli.. Kaikkea sitä..

Sitten tietenkin kotona ahdisti, kun olin koskenut vetoketjuun sen jälkeen, kun olin pakannut ostokset. Pyyhin vetoketjun aina paperilla heti, kun tulin kotiin. Sitten taas tietenkin pesin kädet.. Sitten.. Sitten.. huoh..

Sitten joissain vaiheessa tuli kerta, etten jaksanut. En vaan jaksanut. Pyyhkiä sitä. Hitsin vetoketjua. Syyllinen olo. Nyt tartuttaisin muut.

Näin jälkeen päin ajateltuna toimintani oli ehkä vähän liioiteltua.. Mutta kun sanottiin, että se voi tarttua kosketuspinnoilta, elää niillä monta päivää.  Mutta kun sanottiin, että kannattaa olla mahdollisimman varovainen. Että pitää pestä kädet.  Niin, että ne on lopulta ihan verillä..  Liika varovaisuuskin voi olla vaarallista, loppupeleissä.. Sitä uskoo, mitä sanotaan.. Sitä alkaa pelätä, jos joku toinenkin pelkää..

4. 

Mutta, oli pakko käydä kaupassa. Oli pakko painaa hedelmävaakaa, jos halusi hedelmiä. Niin paljon en kuitenkaan koronaakaan pelännyt, että olisin jättänyt luumut kauppaan..  Oli pakko maksaa, ja pakata ostokset.  Ja avata se vetoketju. Mennä metroon.  Ja uudestaan, ja uudestaan.. Vähitellen, huomasin, etten saanut sitä. Koronaa.    Aloin hellittää. Olin edelleen varovainen, mutta en liian varovainen.  Sanotaan, että koronan kanssa ei voi olla liian varovainen.  Mielestäni voi. Silloin, jos se menee ihan neuroottiseksi, siitä ei seuraa hyvää.  Mutta sääntöjä pitää noudattaa. Itsensä, tai vaikka ei pelkäisi niin itse saavansa sitä, niin muiden takia. Joku, jolla on vaikka heikko vastustuskyky, voi saada sen jonkun toisen piittaamattomuuden takia, ja se voi koitua kohtalokkaaksikin.  Mutta, tietysti kenelle tahansa se voi koitua, ja siitähän voi kanssa ainakin tulla pitkäkestoisia jälkioirei..

Kaikkea en kuitenkaan halua kuulla.  Ja kuulin kerran myös airosolitartunnasta, ja että kuinka monta prosenttia on, ja, ja kyllä alkoi vähän ahdistamaan..  Olenkin välillä miettinyt, että voisin varmaan päästä ennätysten kirjaan siitä, etten ole varmaan kertaakaan googlannut mitään koronaan liittyvää.. Tai trumppiin.. Se on vaan jotenkin mennyt niin.

En ole kyllä pahemmin uutisiakaan katsonut.. ”Ai onks nyt joku sulkutila?   Ai siis mikä?”  Olisi ehkä kuitenkin kannattanut.. En sanoisi, että minusta kannattaisi ottaa mallia.  Siinä on ollut kuitenkin se hyvää, että loppujen lopuksi olen pärjännyt ihan hyvin koronan suhteen.    Jos olisin lukenut kaikenmaailman uutisia, en varmaan uskaltaisi tehdä melkein mitään, tai mennä minnekkään.  Koska alan pelkäämään aika helposti..  Mutta se on kuitenkin aina ollut minullekkin selvää, että mitkä ovat kulloisetkin säännöt. Ja olen niitä kyllä uskonut, ja ollut aika tarkka.  Jotenkin en ole kuitenkaan ikinä pelännyt, että itse saisin sen, siis että se olisi vaarallinen minulle, mutta olen pelännyt, että tartutan jonkun toisen

Paljon on kyllä auttanut siihen, että korona aika ei ole ollut niin hirveää, niin se, että asuu (tuetussa) yhteisö asumisessa, on ihmisiä ympärillä.  On vaikeaa kuvitella, miten sitä olisi pärjännyt, jos asuisi yksin, eikä voisi mennä vaikka työtoimintaankaan.    Sitten kun taas alkaa miettimään, niin osan ihmisistähän elämä on melkein aina sellaista, että on vaan paljon yksin.. Esim vanhukset, ja osa nuoristakin.. Tai oikeastaan kaiken ikäisiä. Joku jossain sanoi, että on surullista tajuta, että oma elämä ei ole muuttunut oikeastaan mitenkään, vaikka on korona. Että on yhtä yksinäinen, ja tekee ja jättää tekemättä samoja asioita, kun muutenkin, eli lähinnä käy kaupassa pari kertaa viikossa. Se on aika surullista. Sille pitäisi tehdä jotain, sille yksinäisyydelle. Vaikka jotain päivätoimintaa yksinäisille vanhuksille.  No, se on sitten toinen asia..

Mutta, jokaisen vaikka nuoren, joka on väsynyt korona sääntöihin, olisi hyvä miettiä tuota.. Ole tyytyväinen, että sinulla sentään on kavereita, ja koulu.. Mutta saahan sitä tietysti valittaa. Ja itsekkin olen kyllä varmaan aika paljon valittanut siitä, ettei pääse

 Mutta niin, kyllä sitä helposti ottaa asioita itsestään selvyytenä, ennen kun sen menettää..

Niinkun vaikka että..

5. 

Kysyin mitä aiotte tehdä sit kun koronaa ei oo enää.  ”Mie meen ainaki pussiin!”, mummoni sanoi. Pussi = bussi.  Äitini taas kiertäisi koko kolmos ratikan reitin, ja ihailisi vanhoja taloja. Olen siis jo kolmannen polven julkisista tykkäävä.  

Mutta kun se on niin kivaa vaan istua, ja katsoa maisemia?

On tässä kyllä nyt jo vähän edistyttykkin. Vaikuttaa, että nyt ollaan jo voiton puolella.  Ei ole kyllä hirveästi käynyt kateeksi sitä Sanna Marinia, ja niitä muita. Se työmäärä, vastuu. Kiire. 

  Miten sellaista voi edes jaksaa? 

Välillä olen myös miettinyt, että maailman piti olla niin kehittynyt, on vaikka mitä lääkkeitä ja keksintöjä, miten se korona kuitenkin pääsi tällä tavalla leviämään? Onhan jo esimerkiksi sähkö, tai kännykkä, puhumattakaan tietokoneista, ihan uskomattomia keksintöjä, sellaisia että ei sitä osaa edes ajatella, miten ne voi toimia. Miten se, että painaa vihreän luurin kuvaa, voi saada aikaan sen, että voin puhua jonkun toisen kanssa?  Miten se muka menee sinne.  Puhumattakaan muista keksinnöistä, joita en edes nyt jaksa ajatella.    Ihminen on siis suunnilleen keksinyt aikakoneen, mutta sitten tuollainen virus tulee, ja tappaa monta miljoonaa ihmistä. Jotenkin uskomatonta. Sitä ei haluaisi ajatella..

 Mutta niin, ihminen ei ole kuitenkaan keksinyt sitä aikakonettakaan vielä. Mitä tekee jollain 5G verkolla, kun kohta ei ole ympäristöä, jossa elää?

Mutta niin, sitä olin tosiaan sanomassa, että on tässä vähän edistyttykkin. Viime äitienpäivänä olin äitini kanssa käymässä mummoni luona. Istuimme parvekkeella, takit ja huivit päällä, ja kumihanskat kädessä.  Mummo oli kyllä olohuoneessa.  Tänä vuonna oltiin jo ihan sisällä.  Ehkä ensi kerralla uskallan juoda jo ihan vettäkin?

 Äitini on myös käynyt välillä mummolleni kaupassa. ”Mitä tarviit?” ”No koha jottai tuot”. Eli makkaraa, päärynälimua, ja perunaa. Ja ykkösmaitoa, litra.    Ei ainakaan voi valittaa, että olisi liian tarkka.

6. 

Se oli kyllä harmi, että jossain vaiheessa irtokarkit oli poissa. Kuka onkaan keksinyt niin nerokkaan keksinnön, että on varmaan 50 eri lajia, ja saa ottaa niitä, mitä itse haluaa?

Sitten on myös yksi toinen asia, jota olen välillä ajatellut.  Että miksi ei tehty vaan niin, että laitetaan kaikki kiinni vaikka kolmeksi viikoksi? Eikö se virus olisi sitten kadonnut?  No mutta, tuossa on tietysti sellainen, että en tiedä asioista mitään.  Mutta mutta..

Mitä olen oppinut korona vuotena?

Ainakin sen että se yksi käsidesi haisee pahalta, ja maskeja ei oo kiva käyttää. Ja että viis litraa maitoa, öljyt, monta kiloa juureksia ja hedelmiä  plus jogurtit sun muut saippuat ja jauhot painaa aika paljon. Varsinkin jos ne tuo kaikki kerralla, niinkun eräs..

Mutta kyllä se tavallinen arkikin sieltä vielä tulee. Mummokin haluaisi bussiin, että voi vaan mennä itikseen ostamaan vaikka litran maitoa..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.