Tapahtui Haagassa 19.5.

Haagan Toimintatalolla on ollut jo pitkään yhteistyötä Haagan ev.lut. seurakunnan kanssa. Talollamme on käynyt diakoni keskusteluryhmiä pitämässä ja jouluisin on ollut tervehdyksiä joulujuhlassamme ja olemme lahjoittaneet diakonian kautta avustuksena joulupaketteja vähävaraisille lapsiperheille. Niinpä kun diakoni otti yhteyttä talollemme ja pyysi videota rippikoululaisille talon toiminnasta ystävyyden, suvaitsevaisuuden, erilaisuuden ja elämänhallinnan teemojen valossa, oli innostus tehdä suuri.

Pohdimme ryhmässä, mitä aiheesta kertoisimme ja toteutimme videon niin, että mahdollisimman moni ääni tuli kuuluviin. Jäin sitten itse miettimään teemoja ja totesin niiden mielestäni liittyvän toisiinsa: erilaisuuden suvaitseminen luo hyvää pohjaa ystävyydelle, mikä auttaa elämänhallinnassa. Kun ei itse odota koko ajan toiselta jotain tiettyä samanlaista, voi arvostaa toisen – ja sitä kautta myös itsensä – erilaisuutta ja olla vapaammin sekä todemmin ystävä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.