Ideasta näyttelyksi
Osa 1: Tutustuminen ja kuvaaminen

Sain syksyllä 2021 idean alkaa tehdä valokuvanäyttelyä otsikolla, miten kuntoutujat selviytyivät korona-ajasta.  Puhuin ideasta työvalmentajalle ja hyvin pian päädyin hakemaan rahoitusta Niemikotisäätiön hallitukselta. Olen tehnyt taidetta jo 15 vuotta eli kokemusta löytyy ja näyttöä siitä, että saan teoksen kyllä esille ja valmiiksi. 

Säätiön hallitus myönsi rahoituksen näyttelylle ja saman tien aloinkin jo etsimään osallistujia projektiin. Esittelin ideaa Teamsin välityksellä mm. Haagan lehtiryhmäläisille sekä painonpudotusryhmäläisille.  

Näyttelyidean saadessani, minä kuten varmaan moni muukin, toivoi pandemian olevan ohi. Toisin kävi. Joulukuussa 2021 herkästi tarttuva omikron-muunnos toi ikävän takapakin. Taideprojektini lähtikin käyntiin niin, että tutustumiset mukaan lähteneisiin osallistujiin toteutuivat pääosin puhelimitse. Kun soitin uusille ihmisille, Ukrainan sota oli alkanut juuri edellisenä päivänä. Oma oloni oli epätodellinen ja pelkäsin, että sota tulisi keskusteluissa esille. Näin ei kuitenkaan käynyt.  Kevään mittaan koronatilanne parani ja pääsin työvalmentajan kanssa tutustumaan Haagan toimintataloon. Haagassa näyttelyprojektiin oli tulossa mukaan useita osallistujia. Jännitin Haagaan menoa. Turhaan. Osallistujat olivat työn touhussa ja ohjaajat ihanan välittömiä ja avoimia. Lumouduin tomaatin taimista ja Haagan talon historiasta.

Kuvaaminen

Tosi toimiin. Olen 2018 tehnyt hyvin samalla metodilla näyttelyn yhteistyössä mielenterveysyhdistys Helmi ry:n kanssa ja se onnistui hyvin. Silti nyt jännitti, ei vähiten pitkän kotona vietetyn ajan takia. Olin epävarma tekemisestäni ja osaamisestani. Haagassa kuvasin ensimmäiseksi Heikin, Samin ja Päivin. Sen jälkeen epävarmuus oli tiessään.  Taide ja olennaisen poimiminen ovat erityisosaamistani. Olin todella innostunut tulevasta. Osallistujat ja heidän avoimuus ja luottamus minua kohtaan merkitsivät minulle paljon. Tuntui huikealta saada hetkeksi astua heidän maailmaansa. Kiitos myös näin jälkikäteen!!

Kun myöhemmin kesällä uuvuin ja halusin luovuttaa, lojaalisuus osallistujia kohtaan sai jatkamaan. Päivin kanssa oli itselleni hieno päivä alppiruusupuistossa kesäkuussa 2022. Oli sunnuntai ja ihmisiä ruuhkaksi saakka.  Silti saimme loistavat kuvat, missä ei muita näkynyt. Loppukesästä kuvasin Jukkaa, Tuaa ja Merjoa. Olin itse tuolloin hyvin uupunut mutta kuvaus päivät muistan kirkkaina kohtaamisina yksityiskohtineen. Merjon kanssa kuuman auringon ja äkillisen ukkosmyrskyn. Jukan kanssa rauhallisen juttelun, kiireettömyyden, taiteen äärellä kohtaamisen, rentouden. Tuan kanssa oli juuri alkanut mitä upein ruska enkä voinut olla sitä ikuistamatta. 

En ole sote ammattilainen vaan taiteilija. Taiteilijana janoan tietoa; yksityiskohtia. Otan luottamuksen itseeni äärimmäisen vakavasti ja uskon vilpittömästi olleeni sen arvoinen. 

Seuraavaksi edessä oli yksinäinen työvaihe: materiaalien läpikäyminen. Siitä lisää blogitekstini toisessa osassa.