Haluamme kuulla mielipiteesi – osallistu kyselyyn!
Auta meitä hahmottamaan ja suunnittelemaan Niilo-sovelluksen ja me-sivuston yhdistämistä uudeksi yhteisöalustaksi, jota voisi käyttää kännykällä ja tietokoneella.
Hei! Viime vuonna siis tein Luontoni mun -lehtisen, siinä kerroin omaa luovuuden polkuani lapsuudesta nykyhetkeen. Sain silloin idean, että kysyisin sitä myös muilta, mikä on…
Ilmapallot on mukavia. Kuumailmapallot on vaativia lentovälineitä,jos kyllä asiat liikkuvat ilmassa hiljakselleen. Maanpinnalla odottamattomat asiat paisuvat kun pallot. Hyvä todistaa…
Aamua olenmenossa haagaan tänään. Rauhallisesti päivää odottaen,valo kasvaa tänään moni ajatus lisää mahdollisuuksia mitä tulevaan viikkoon ladataan. Viikonloppu on alkamassa…
Nyt lepään kotona,aikaisemmin tänään olin oulunkylän terveysasemalla injektiollla. Sen jälkeen olin helmi ry:ssä syömässä kasvisruokaa. Rauhallinen päivä on ollut. Tänään…
Jännittää kun tänään pitäisi ottaa vastaan kollegoja helsingin klubitaloon, ASY tulee esittelemään toimintaansa klubitalolle. Luotan että saapuvat paikalle. Helsingin klubitalossa…
Tänään on ryhmä kalasatamassa. Esittelen ASY:a helsingin klubitalossa. Esitteleminen tärkeää että tiedetään vaikutusmahdollisuuksista yhteiskunnassa. Verkostojen rakentaminen hyödyllistä kun on laajaverkosto…
Kokemusasiantuntijan opas: osa 9/9 Kaikki tämän sivun linkit avautuvat uuteen ikkunaan/välilehteen. Tietoa kokemusasiantuntijuudesta ja vertaistoiminnasta Tietoa ja tukea hyvinvointiin Niemikotisäätiön…
Kokemusasiantuntijan opas: osa 8 Tehtäviä muualla: Kokemusasiantuntijan palkkiot Niemikotisäätiöllä kokemusasiantuntijalle maksetaan kokouspalkkiona 35-50 euroa, josta menee verot. Jotkut tehtävät, kuten…
Kokemusasiantuntijan opas: osa 7 Kokemusasiantuntijan tulee olla sinut sairautensa tai muun kokemansa kanssa. Jos siitä puhuminen on vielä vaikeaa, anna…
Kokemusasiantuntijan opas: osa 6 Kaikki muutokset elämässä sekä uudet asiat ja tapahtumat, niin mukavat kuin ikävät, aiheuttavat jonkin verran stressiä…
Kokemusasiantuntijan opas: osa 5 Kokemusasiantuntijan on erityisen tärkeää huolehtia omasta jaksamisestaan. Näin hän voi näyttää, mitä kuntoutuminen on käytännössä. Itsestään…
Kokemusasiantuntijan opas: osa 4 Kun ihmisellä on paha olla tai vaikea elämäntilanne, kuulluksi tuleminen on todella tärkeää. Kuuntelijan tarvitsemat taidot…
Kokemusasiantuntijan opas: osa 3 Niemikotisäätiön toiminta perustuu Toipumisorientaatio-nimiseen ajattelu- ja toimintamalliin (Recovery Model). Toipumisorientaatio tarkoittaa, että keskitytään jokaiselle yksilölliseen toipumisen…
Helsingin Seniorisäätiö on tehnyt osatyökykyisten työllistämisestä arkea. Yhteistyö Niemikotisäätiön Valtti Valmennuksen kanssa on tuonut taloon tekijöitä, jotka täydentävät tiimejä […]
Saimme taas runsain määrin hakemuksia ensi vuonna alkavaan kokemusasiantuntijakoulutukseen. Järjestämme valintatilaisuuden ryhmähaastattelun muodossa, johon kaikki hakijat kutsutaan, mikäli […]
Yrttien tuoksua pellolla ja peltokauden muistelua
The post Vuoden viimeinen kaupunkiviljelyryhmä appeared first on Niemikotisäätiö - helsinkiläisten mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut ja […]
Tänään 10.10.2025 vietetään Maailman mielenterveyspäivää, jonka teemana on Mielipaussi. Päivän tarkoituksena on muistuttaa, että mielenterveys kuuluu kaikille – ja että arjen keskellä […]
Ilmapallot on mukavia. Kuumailmapallot on vaativia lentovälineitä,jos kyllä asiat liikkuvat ilmassa hiljakselleen. Maanpinnalla odottamattomat asiat paisuvat…
Haluamme kuulla mielipiteesi – osallistu kyselyyn! Auta meitä hahmottamaan ja suunnittelemaan Niilo-sovelluksen ja me-sivuston yhdistämistä uudeksi yhteisöalustaksi, jota voisi käyttää kännykällä ja tietokoneella.
Tervetuloa ensi maanantaina 27.10 klo 17-18 chatkahvilaan kertomaan kuulumisia mukavaan seuraan. Vetäjänä toimii Heini. Jos sinulla ei ole vielä Niiloa, voit ladata sen täältä niilo.niemikoti.fi... Näytä lisääNäytä vähemmän
Viime viikolla pääsimme tutustumaan Punk -museoon. Ja kyllä kannatti mennä! Saimme erittäin ystävällisen vastaanoton sekä kattavan esittelyn punk -musiikin ja -liikkeen historiasta. Museo on pieni, mutta siellä on paljon nähtävää ja koettavaa. Erityisen koskettava oli Myanmar punk -näyttely. Kapinallisesta maineestaan huolimatta punk rock on rohkaissut ihmisiä olemaan oma itsensä, haastanut vallanpitäjiä, puolustanut yksilön vapautta ja edistänyt yhteisöllisyyttä ja hyväksyntää. 🤘☮️🎸💿💥
🧡 Osaamista. Asennetta. Arvoa. Helsingin Seniorisäätiö yhdessä meidän Valtti Valmennuksen kanssa näyttää, miten osatyökykyisten työllistäminen voi olla arkea.
✅ Selkeät, pienet tehtävät – keikkavuoroista räätälöityihin rooleihin. 🌍 Kun monimuotoisuus on perusasetus, osatyökykyiset istahtavat työkulttuuriin luontevasti ja työntekijästä tulee nopeasti korvaamaton.
Päivätoiminnan Syyskarkeloissa Home by the Cape -bändin keikka, tanssia, yhteisötaidetta, mysteeripalapeli, kurpitsan painon avausta, kekrittäriä&kekripukki, valokuvausseinä, satokausikeittoja ja omenapiirakkaa. Kiitos kaikille hauskoista juhlista! Niemikotisäätiö: Villa Borgis Niemikotisäätiö: Kulttuuripaja ELVIS Niemikotisäätiö: Malmin päivätoimintakeskus ... Näytä lisääNäytä vähemmän
Joulukuussa vanhalle toimistolle pääsee vierailemaan vain sovittuina aikoina - saatamme olla muuttopuuhissa! Vuoden 2026 alusta toimitaan täysin jo uudesta osoitteesta.
💚Toiminta säilyy entisellään, vain osoite muuttuu.💚
PS. Pikkujoulujen juhlinta säilyy Malmilla. Lainaamme tiloja Niemikotisäätiö: Malmin päivätoimintakeskus:lta.
Lue lisää seuraavasta Hyvä mieli -lehdestä, joka ilmestyy joulukuun alussa!📰 ... Näytä lisääNäytä vähemmän
📣📣📣Uutisia! 📣📣📣 Jälleenvuokrauksen toimisto muuttaa Kontulaan, osoitteeseen Kilpolantie 2. Muutto tapahtuu joulukuun 2025 aikana.
Joulukuussa vanhalle toimistolle pääsee vierailemaan vain sovittuina aikoina - saatamme olla muuttopuuhissa! Vuoden 2026 alusta toimitaan täysin jo uudesta osoitteesta.
💚Toiminta säilyy entisellään, vain osoite muuttuu.💚
Valtti Valmennus haluaa toivottaa hyvää kansainvälistä vertaistuen päivää (Global Peer Support Celebration Day)! Haluamme kiittää kaikkia vertaistukijoita ja tuoda näkyväksi vertaistukijoiden tekemän arvokkaan työn.
Haluamme kuulla mielipiteesi – osallistu kyselyyn! Auta meitä hahmottamaan ja suunnittelemaan Niilo-sovelluksen ja me-sivuston yhdistämistä uudeksi yhteisöalustaksi, jota voisi käyttää kännykällä ja tietokoneella.
Helsingin Seniorisäätiö ja meidän Valtti Valmennus näyttävät, miten osatyökykyisten työllistäminen voi olla arkea, jossa selkeä tehtävä, hyvä perehdytys ja avoin viestintä kantavat. Artikkelissa myös hyvät vinkit aloitukseen.
Hyvää Maailman mielenterveyspäivää! 🧘♀️💚 Teemana Mielipaussi – pieni hetki, suuri merkitys. Pysähdy. Hengitä. Kuuntele itseäsi. Ja illalla klo 18 alkaen näytetään yhdessä vihreää valoa mielenterveydelle. #mielipaussi #maailmanmielenterveyspäivä #vihreäävaloa #niemikotisäätiö...
Siltakylän kesä ja alkusyksy sujuivat toiminnan ja yhdessä tekemisen merkeissä. 🌿 Retkiä, grillausta ja yhteisiä päiviä muiden yksiköiden kanssa – arjen pieniä, merkityksellisiä hetkiä.
📢 Vielä ehdit! Haku kokemusasiantuntijakoulutukseen sulkeutuu tänään 26.9. 🌱 Maksuton koulutus alkaa tammikuussa 2026 💡 Haku ja lisätiedot: https://niemikoti.fi/haku-kokemusasiantuntijakoulutukseen/...
Niemikotisäätiön hallitus kokoontui 19.9. Iittiin. Kesäharju näytti taas hienot puolensa – 🍂 syksyinen tunnelma, 🏡 tilakierros ja 🍰 henkilökunnan tarjoilut loivat hyvän tunnelman. #Niemikotisäätiö #Kesäharju #hallitustyö #strategia Koko juttu luettavissa täällä: https://niemikoti.fi/niemikotisaation-hallitus-kokoontui-kesaharjun-toimintakeskuksessa/...
Syksy on täällä, eipä käy enää kieltäminen — ja sen mukana usein myös uusia alkuja, odotuksia ja pieniä jännityksen hetkiä. On ihan ok tuntea jännitystä, kun jotain uutta starttaa. Se voi kertoa siitä, että välitämme. ❤ Kokekoordinaattorimme Sirpa Sinisalon uusin blogikirjoitus: https://niemikoti.fi/syksy-uuden-edessa/ #syksy #uudetmahdollisuudet #ahdistus #turvallisuus #hyvinvointi #kokemusasiantuntijat #toipuminen...
Syyskuinen helle + jalkapalloturnaus + yhteisöllisyys = täydellinen yhdistelmä! ☀️⚽️ Kahdeksan joukkuetta kohtasi Niemikotisäätiön turnauksessa 9.9., ja energinen, lämminhenkinen päivä huipentui Tampereen Pallo-Karhuihin mestareina (3–0), onnea menestyksestä! Kiitos kaikille joukkueille ja kannustajille – näin tehdään muistoja! #liikunta #yhteisöllisyys #mielenterveys #kehonterveys #yhdessä #niemikotiturnaus...
Koti. Turva. Tuki. 🏠✨ Niemikotisäätiön Jälleenvuokraus tarjoaa kodin noin 1100 asukkaalle Helsingissä. Käyttöaste on yli 99 %, mikä kertoo, että asukkaista pidetään huolta ja arki toimii.
❤️ Asuminen on enemmän kuin katto pään päällä – se on mahdollisuus elää tavallista ja turvallista elämää.
✨ Sopivassa iässä? ✨ Ikä tuo mukanaan kokemusta – ja se on arvokasta! Silti ikäsyrjintä voi alkaa jo nelikymppisenä. Miten voisimme nähdä iän ja kokemuksen voimavarana – ei taakkana? 👉 Lue kokemuskoordinaattorimme Sirpa Sinisalon artikkeli Niemikotisäätiön sivuilta: https://niemikoti.fi/sopivassa-iassa/ #ikäsyrjintä #kokemustieto #kokemusasiantuntija #hiljainentieto #hiljainentietotaito...
Tämä koulutus on sinulle, joka olet kokenut mielenterveyden haasteita, riippuvuuksia tai elämän muita vaikeuksia – ja haluat jakaa kokemustasi eteenpäin.
Koulutus on maksuton ja kestää 54 tuntia: keväällä lähijaksoja Helsingissä ja syksyllä kolmen päivän leiri Kesäharjussa Iitissä. Haku 2026-koulutukseen 18.8.–26.9.2025 – kaikki hakijat saavat tiedon lokakuussa.
Voit saada uutta voimaa, vertaisia ja valmiuksia kokemusasiantuntijana toimimiseen. #kokemusasiantuntijakoulutus #mielenterveys #toipuminen #niemikoti #niemikotisäätiö https://niemikoti.fi/haku-kokemusasiantuntijakoulutukseen/...
Sivustolla käytetään evästeitä kirjautumisen ja statistiikan vuoksi. Statistiikkatiedot ovat anonyymejä eikä mitään tietoja luovuteta ulkopuolisille. Ok
Tieto- ja yksityisyyden suoja
Privacy Overview
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.