Me.niemikoti.fi on viestintäkanava Niemikotisäätiön palvelujen käyttäjille. Me-sivuston toimittajatiimiin kuuluu kokemusasiantuntijoita ja säätiön henkilökuntaa.

Kerromme täällä tapahtumista, uutisista, kursseista ja koulutuksista. Voit myös itse lähettää tiedon tapahtumasta, uutisen tai vaikkapa ajatuksesi, mietelauseen tai runon lukijapalstallemme. Julkaisemme kirjoitukset moderoinnin jälkeen.

Koronasta johtuen Niemikotisäätiön työ- ja toimintayksiköt ovat tällä hetkellä suljettuja. Informoimme täällä ja Niemikotisäätiön sivustolla tilannepäivitykset. Koronarajoitusten aikanakin yksiköissä on saatavissa monipuolisesti tukea sekä puhelimitse että etä- ja lähitapaamisinakin. Ota tarvittaessa yhteyttä omaan ohjaajaasi tai yksikköösi. Palvelut ovat sinua varten myös etänä.

Ajankohtainen

Stigman toisella puolella

Sain inspiraation Päivi Storgårdin luennosta vuodelta 2015 THL:n seminaarista (joka löytyy youtubesta). Mitä jos täydellinen maailma palvelunkäyttäjille ei olekaan maailma, jossa stigmaa ei ole, vaan maailma, jossa me jaksamme vastata kysymyksiin kunnostamme ja selittää kaiketi terveille ihmisille, miten meitä koskevat faktat ovat? Jokainen meistä lienee ollut tilanteessa, jossa yhteiskunnan tai jonkun yksittäisen henkilön näkemykset meistä ovat suorastaan …

Stigman toisella puolella Lue lisää »

Ystävyys- ja ihmissuhteet toipumisorientaation näkökulmasta

Toipumisorientaation käsitteisiin kuuluu yhtenä olennaisena voimaantuminen. Voimaantumisella tarkoitetaan kykyä hallita omaa elämää ja tuon kyvyn vahvistumista. Kaikki ne osatekijät, jotka parantavat otetta omasta elämästä, ovat voimaannuttavia. Tunne oman elämän hallinnasta vahvistuu, kun voi asua itsenäisesti ja tehdä omia päätöksiä itsenäisesti, mutta olennaista voimaantumisessa on kuitenkin yhteisöön kuuluminen. Tunne oman elämän merkityksellisyydestä vahvistuu usein ystävyyden ja …

Ystävyys- ja ihmissuhteet toipumisorientaation näkökulmasta Lue lisää »

Niemikotisäätiö mukana Belfastin ECMH:ssä

Niemikotisäätiöstä oli hyvänkokoinen edustus 8. European Conference on Mental Health -tapahtumassa 2.–4.10.2019. Ryhmä tosin kutistui seitsemään, kun Seppo Eronen ei päässyt sairastumisen takia mukaan. Anti konferenssissa oli muhkea, kaikkea mahdollista mitä tämän päivän mielenterveystyö voi olla: kokemusasiantuntijoista, toipumisorientaatiosta, traumasta toipumisesta, menetelmällisyydestä, perhetyöstä, monikulttuurisuudesta, koulutusmalleista, somesta, addiktioista, erityisryhmien huomioon ottamisesta, nuoruusiän mielenterveydestä… Niemikotisäätiön kehittämää Niilo-sovellusta saatiin …

Niemikotisäätiö mukana Belfastin ECMH:ssä Lue lisää »

Niemikotisäätiön Niilo Belfastissa

27.9.2019Niemikotisäätiö osallistuu jälleen vuosittaiseen eurooppalaiseen mielenterveyskonferenssiin, joka järjestetään tänä vuonna Belfastissa 2.–4.10.2019. Säätiön toiminnanjohtaja Seppo Eronen kertoo ennen matkaa, että tänä vuonna Niemikotisäätiöllä on kolme “keihäänkärkeä” Belfastin matkassa. “Ensimmäisenä meillä on Niilo-sovellus, tekninen innovaatio, joka pohjautuu recoveryyn eli toipumisorientaatioon, joka tällä kentällä on hyvin uutta. Toiseksi haluamme korostaa edelleen kokemusasiantuntijatoimintaa – meiltä lähtee säännöllisesti eurooppalaisiin …

Niemikotisäätiön Niilo Belfastissa Lue lisää »

Kevään uudet kokemusasiantuntijat valmistuivat

Niemikotisäätiöltä valmistui 31.5.2019 kahdeksan uutta kokemusasiantuntijaa. Kouluttajina toimivat kokemuskouluttaja-ammattilainen työparit Susanna, Minna, Heikki ja Teppo. Koulutuksen kesto oli tällä kertaa 42 h. Jatkokoulutusta on tarjolla vuosittain kokemusasiantuntijaleirin muodossa. Nyt valmistuneet kokemusasiantuntijat ovat jo neljänsiä NKS Kokemusasiantuntija -kurssilaisia. Todistusten lisäksi valmistuneet saivat NKS Kokemusasiantuntija -sadetakit. Lämpimät onnittelut valmistuneille!

Menestystä ja merkityksellisyyttä Niemikotisäätiön kokemusasiantuntija­koulutuksesta

Torstaina 13.12. alkoi Niemikotisäätiön neljäs kokemusasiantuntijakoulutus Pasilan Huolintatalossa, säätiön hallinnon viihtyisissä tiloissa. Paikalla oli viisi Niemikotisäätiön työntekijää ja kymmenen tulevaa, koulutuksen aloittanutta kokemusasiantuntijaa säätiön eri yksiköstä. Koulutuksen yhtenä valintakriteerinä oli saada henkilökunnalle ja saman yksikön palvelujenkäyttäjille tietoa ja taitoa kokemusasiantuntijatoiminnan käynnistämiseen, ellei sellaista yksikössä vielä ollut. Hakijoita koulutukseen oli ilahduttavan paljon, enemmän kuin tähän erään oli …

Menestystä ja merkityksellisyyttä Niemikotisäätiön kokemusasiantuntija­koulutuksesta Lue lisää »

Ensimmäiset koulutetut kokemusasiantuntijat valmistuivat Niemikotisäätiöstä. Hei…

Ensimmäiset koulutetut kokemusasiantuntijat valmistuivat Niemikotisäätiöstä. Heistä peräti kolme on Haagan toimintatalolaisia. Hirmusti paljon onnea Anne, Piia ja Jarmo! <3 Ensimmäiset koulutetut kokemusasiantuntijat valmistuivat Niemikotisäätiöstä. Heistä peräti kolme on Haagan toimintatalolaisia. Hirmusti paljon onnea Anne, Piia ja Jarmo! <3 Katso Facebookissa

Niemikotisäätiön kokemusasiantuntijakoulutuksen jatkokurssilaisia ryhmäkuvassa. …

Niemikotisäätiön kokemusasiantuntijakoulutuksen jatkokurssilaisia ryhmäkuvassa. Jatkokoulutus pidettiin 17.2. ja 18.2. Vasemmalla Mielenterveyden keskusliiton kouluttajat Kaj Collin ja Nina Osenius, eturivissä vasemmalta oikealle Arja, Piia, Jukka, Minna, Jarmo, Anne, Olli, Lauri ja Petri. Osallistujista peräti neljä oli meitä haagalaisia. Niemikotisäätiön kokemusasiantuntijakoulutuksen jatkokurssilaisia ryhmäkuvassa. Jatkokoulutus pidettiin 17.2. ja 18.2. Vasemmalla Mielenterveyden keskusliiton kouluttajat Kaj Collin ja Nina Osenius, …

Niemikotisäätiön kokemusasiantuntijakoulutuksen jatkokurssilaisia ryhmäkuvassa. … Lue lisää »

Vieritä ylös