Kuva, jossa on käsinkirjoitettu teksti 'Miten sinä olet muuttunut?' Ympärillä on piirrettyjä kukkia ja tähtiä.

Hyvä mieli 2/25 -lehden teemana on ”muutos”, minulle tuli mieleen että voisin kysyä teiltä ”miten olet muuttunut”. Mielestäni se on mielenkiintoinen aihe, joku asia voi muuttua parempaan, joku huonompaan. Se voi olla aivan pieni asia tai sitten jättiläismäinen ja kaikkea siltä väliltä. Tärkeintä on rehellisyys. Tässä kerron ensin joitain asioita miten minä olen muuttunut. Sitten on teidän vuoro. Kirjoita täällä kommenttikenttään, tästä aiheesta. Voi tehdä nimellä tai nimimerkillä. 🙂 Voi olla kuinka lyhyt tai pitkä vaan. 🙂 

Miten olen muuttunut? 

 Muutun jatkuvasti. Kohdallani voisi kysyä myös ”oletko ollut hetkeäkään samanlainen?”. Viime vaaleissa olin perussuomalaisten ehtymätön kannattaja. Nyt olen mukana Elokapinan toiminnassa. Todella ehtymätön siis olinkin. Pari vuotta sitten ajattelin että moderni sisustus on sielutonta, nyt se on mielestäni paras ja kaunein. Yksi asia joka minussa ei ole muuttunut: päärynäjäätelö on edelleen parasta ja piru vie, sellainen jossa on suklaata (ei suklaajäätelöä, vaan suklaasuklaata). Totta puhuen vielä pari vuotta sitten olin äärimmäisen lääkekriittinen, osittain myös lääkevastainen. Siihen oli syynsä. Mikään kymmenestä kokeillusta lääkkeestä ei auttanut, haittoja vain. Sitten löytyi sopiva, sopivia lääkkeitä ja niin muuttui asenteeni siinäkin asiassa. Joskin vielä kyseenalaistan. 

 Se piirre minussa ei ole muuttunut. Kyseenalaistaminen, väittely ja haastaminen ovat ihania asioita, vai väitelläänkö siitä ja miksi? 😆 En ole aina se helpoin, voin myöntää, mutta eipä se minua haittaakkaan. Eikä minua haittaa sekään jos jotakuta haittaa. Lääkkeiden ansiosta olen kyllä vähän suopeampi, joka on ihan hyväkin asia. Ei aina jaksa.  

Sinnykkyys on kyllä piirre, joka minussa on ollut aina. En nää luovuttamista edes vaihtoehtona. Aina on jotain mitä voi vielä yrittää. Tämä myös rohkaisuksi ehkä sitä tarvitsevalle. Siksi ”sloganini” onkin ”luovuuden kanssa ei voi luovuttaa”.  😉 Jos ajattelisin luovuttamista eri asioissa, voisin olla aika syvissäkin vesissä. Nyt olen vain valtameressä, jossa on alvariinsa vaahtopäitä, kiitos mielikuvitukseni, kiitos sekavuuteni, kiitos säätämiseni. 

Myönnän säätäväni, joskaan sitä ei nää yleensä siinä hetkessä.  

Mutta muutos on ainakin kohdallani aika jatkuvaa, pidän sitä hyvänä asiana. Se on kehittymistä, se on itsensä löytämistä, se on uskallusta kyseenalaistaa myös omia arvoja, uskomuksia ja toimintamalleja. Se on jännittävää, se on voimaannuttavaa. Kuvittele, voit olla osa sitä tai niitä muutoksia, joita tahdot. Sinä voit olla se, joka rasistisen heiton jälkeen sanoo, että ei muuten ollut ok. Sinä voit olla se joka pitää päärynäjäätelöä paljon parempana, kuin mansikkajäätelöä. Onhan se silkka totuus. Totuuksia ja valheita metsästäen, Elina 

Ps. Vaaleanpunainen on ja on aina ollut ja tulee aina olemaan paras väri, kiistatta. 

2 Kommenttia

  1. Joskus vaan jotkut vaiheet loppuu. Nuorena harrastin aina täydellä kapasiteetilla, kävin riennoissa, jopa kulltuuri- sellaisissa, leffat katsottiin teatterissa ja sitten kaikki muu kiinnostava, mitä vastaan tuli. Vähitellen se loppui, ja sairastuttuani neljä seinää veivät lopullisen voiton. Nyt olen ollut joillakin retkillä, teatteria ja oopperaa. Kivaa kyllä, mutten haluaisi sitä entistä vaihetta elämääni. Kulttuurikäynti kerran viidessä vuodessa voi olla minulle ihan riittävä. Elämä on aina tätä minimaliaa, “a little goes a long way” uusi mottoni. Hetkonen, uusi….Niin, mottoni on muuttunut. Ennen se oli “go with the flow”. Se on tuonut minut tänne, uusi saa viedä minua eteenpäin. Yksi suosikkikappaleistani on Cledoksen ja kumppaneiden Samma gamla vanliga. Tottakai tässä iässä on sellaiset luottojutut vakiintuneet tarjolla olleista jo ajat sitten. Mutta taidan olla enemmän vanhaa toistava kuin juurikaan muuttuva. Sinulla on hyviä nuo kyseenalaistaminen, väittely ja haastaminen. Lähtisin kehään ehkä yrityksellä aina pitää avoin mieli, yrityksellä vielä oppia jotain elämässä ja yrityksellä tehdä osuuteni jostakin…vaikkapa universaalisesta hyvästä??!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *